Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Pikapäivitys karva- ja muiden kriisien keskeltä

Kuva
Ihan järkyn pitkä hiljaisuus ollut blogin puolella. Olen edelleen hengissä, mutta kevät vie aina vaan kaikki mehut ja en jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Ainakin ensi viikko tulee olemaan vielä hiljaista kun ennen kesätöiden aloitusta olisi vielä ensi viikolla kaksi tenttiä, neljän tehtävän deadlinet, kaksi ensiapukoulutusta joista toisen pidän ja toisen olen oppilaana ja kivasti olen ollu keskiviikosta lähtien kipeänä. Iski ensin aivan tyhjästä järetön kurkkukipu joka muuttui yöllä kuumeeksi, joka ei laskenut koko yönä. Yön jälkeen ei kuumetta olekaan tullut mutta limainen ja tukkoinen olo sekä totaalijumiutunut niska ovat aika kiitettävästi heikentäneet intoa lukea mikrobilsaa. Tentti voi mennä totaalilottoamiseksi. Kaikki kuvat vanhojen varastosta Meikeistä kirjoittamiseen ei myöskään ole hirveästi houkutellut keväinen kaiken karvan kriisi. Miut on saattanu viimeaikoina nähdä harmaissa ja hyvin eriparisissa kulmissa. Miun kulmakarvathan on käytännössä valkoiset ja näkyvät n