Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Joululahjakatsaus

Kuva
Tämän vuoden joululahjat yllättivät positiivisesti, etenkin serkut olivat osanneet ostaa kosmetiikkaa :-) Äiti oli käynyt hakemassa Pentikiltä joulukoristeen jota viime viikolla ihastelin. Pääsee oveen ensi vuonna. Kuvat on muuten taas huonoja kun tabletissa ei oo takakameraa ja jouduin kuvaamaan kännykällä. Kosmetiikkalahjoista paras oli toiveesta niin tuotu Too Faced Better than sex waterproof jotka poikaserkkuni urheasti USAssa Sephorasta kävi. Kuulema oli tyttöystävää tarvittu oikean tuotteen löytämiseksi. Toinen kosmetiikkalahjoista oli toiselta serkulta. Lumenen uusia tuotteita lahjapakkauksessa. Pakkauksesta löytyy Lähde- linjan kasvovoide ja silmänympärysvoide. Kolmas kosmetiikkalahjoista oli Idea-rapsakan Sinkkutytön Salatut elämät boksi, josta löytyy useammanlaista iholle tarkoitettua yrttisekoitusta. Pakkauksesta löytyy myös tissintörötystesteri :-P Äipältä sain Nominationin Suomi 100 -vuotta palan ja rannekkeen.  Sain myös iltateetä

Joulukalenterien yhteenveto

Kuva
Olen joulukalentereihini yleisesti ottaen ihan tyytyväinen. Molemmat ylittivät ostoarvonsa tuotteissa mutta eivät mitenkään huimaavasti. Eniten tuli erilaisia suihkugeelejä, -voiteita ja -öljyjä. Yhteensä yllä näkyvät seitsemän. Kosteusvoiteita tuli yllättävän vähän, vain kolme. Mutta kun niihin yhdistetään käsivoiteet, niin ihan reilusti. Pari palasaippuaa, kostea lappu ja shampoo. Muutamia kynsilakkoja, silmämeikkejä ja huulituotteita.  Kasvotuotteita Siveltimiä Sitä krääsää Hajuvesi, jalkavoide ja teroitin. Ihan kiitettävä kattaus, eiköhän näillä ainakin loppuvuoden pärjää 😜

Joulukalenterien luukut 20-24 ja hyvää joulua!

Kuva
20.12 Essencen teroitin. Yks on jo käytössä mutta hyvä teroitin niin jää odottelemaan. Amande käsivoide kokeiluun. 21.12 My love diary on kynsilakan sävy. Melko lähellä paria jo omistamaani, katotaan jääkö itselle vai meneekö viime hetken lahjaksi. L´Occitanen shampoo on itselle uusi ja mielellään kokeilen. 22.12 L´Occitanelta toinen toner ja Essenceltä toiset kynsitarrat. 23.12 Ruusu-käsivoide ja marjainen huulikiilto. Rasva on kivempi kun kiilto. 24.12 Essencen huipennus oli all about nudes- luomiväripaletti. Hyvä paletti, omistan jo yhden kappaleen. L´Occitanelta kirsikankukkahajuvesi 7,5ml.  Ihan hyvän tuoksuinen, onneksi kirsikankukka eikä puhdasta kirsikkaa. Oikein hyvää Joulua kaikille!

Joulukalenterin luukut 15-19

Kuva
Tässäpä taas näitä ylläreitä. 15.12 Essence on taas nääh miniluomiväriaplikaattoreilla, L`Occitane taas jes Verbena suihkugeelillä. Mulla on tätä täyskokoinen pullo myöskin mutta matkaan kiva olla mini. 16.12 on taas parempi luukku. Essencen kynsilakka sävyssä 40 play with my mint ja L´Occitanelta Cherry blossom shimmerinen kosteusvoide pariksi suihkugeelille. Shimmeristä pientä miinusta, en oikein välitä siitä rasvoissa. 17.12 vielä parempi luukku. L´Occitanen Amande shower oil saattaa kyllä mennä mamille joululahjaks kun en siitä edellisellä kokeilulla niin paljoa tykänny kun verbenasta. Essencen huulipuna on sävyä Natural beauty ja oikein nätti. 18.12 Jasmin ja bergamot suihkugeeli ja Essenceltä musta kajal 19.12 Huulisivellin Essenceltä on vähän plääh, vaikka varmaan käytänkin ja Shea Butter Hand Cream on hyvä mutta ei millään lailla yllätyksellinen. Vikat luukut jälellä 😵

2016

Kuva
Täyttelin aamulla töistä kotiin kävellessä 15D- elämänlaatukyselyä liittyen reilu vuosi sitten alkaneeseen verkkolaihdutusryhmään. Kysely totesi lämänlaatuni parantuneen vuoden takaisesta, mutta laihtumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä kun jo ryhmän toiminnan aikana tuli lisää kiloja. Mutta jotain on pitänyt vuoden aikana tapahtua. Keväällä en pitänyt kalenteria ollenkaan kun työvuorolista määräsi elämästä, mutta kaivellaan blogista ja Facebookista tapahtumia. Lushin saippuan oon melkein saanu vuoteen kulutettua. Tammikuussa aloitin blogin pitämisen, kylppärissä sato vettä ja näköjään kouluhommat paino päälle. Lensin pyllylleni pihaportaissa ja pikkuveljen kanssa hajotettiin yliopiston kuntopyörä. Helmikuussa kävin mona kertaa leffassa ja juhlittiin kaverin tupareita ja olin MPK:n naisjohtajakurssilla. Maaliskuussa kävin sokerirasituksessa ja hain yliopistoon. Huhtikuussa olin Haminassa Varvara-harjoituksessa ja Kuopiossa insinööriopiskelijapäivillä Batter

Viimeinen LIVEbox

Kuva
LivBox vaihtuu Bette boxiksi vuoden vaihtuessa ja LIVEboxin sijaan esittelen teille jatkossa The Better boxia 😎 Tammikuun Bette boxin tilasin vaihteluksi jos jotain olisi muuttunut (valkaiseva hammastahna loppuu kaapista). Tämän kuun Livboxin tuotteista Lumenen Nordic Light Instant Illuminazer oli semmoinen minkä olisin halunnut. Sitten kun katselin omaa varastoa niin totesin, että voin sen hankkia kunhan muut neste/voidemaiset loppuvat eli noin kuuskymppisenä. Tähän boxaukseen valitsin Rimmelin Good to glow Highlighter 001 Notting hill glow:n joka on vanhin voidemainen highlighterini ja joka joutaisi kuluttaa äkkiä pois ennen kuin menee huonoksi. Käytän useimmiten meikkivoiteen joukossa ja satunnaisesti meikkivoiteen päällä. L`Occitanen Verbena suihkugeelillä paikkaan Nivea Caring shower moussea. Tykkään eniten kirkkaista suihkugeeleistä. Iho on niin kuiva, että saan upottaa itseni rasvaan suihkun jälkeen, eikä mikään suihkuöljy, -voide, tai -rasva helpota, niin käytän i

Joulukalenterien luukut 10-14

Kuva
Taas luukkuja 😄 Joulupaniikki meinasi jo iskeä, mutta tänä aamuna sain sen verta tehtäviä tehtyä, että kouluhommat alkaa olla hallinnassa ja niiden suhteen voi jäädä alkuviikosta lomalle. Kuvat on taas huonoja, päivänvalo ei oikein osu tuohon ikkunaan tähän aikaan vuodesta. 10.12 Ja just kun pääsin sanomasta krääsästä, niin essenceltä minikynsiviiloja. Kaipa nämä koulurepussa menee. L´Occitanelta sen sijaan Ultra rich face cream on mieluinen kokeiltavaksi. 11.12 Essenceltä kirsikkahuulikiilto. Tulee käytettyä vaikka en tykkääkään hirveästi tuubeista enkä kirsikasta. L´Occitanelta tuli myös kirsikkaa Cherry Blossom suihkugeelinä. 12.12 Essenceltä kynsitarroja, jännityksellä kokeilen pysyvätkö. L´Occitanen Immortelle toner on kätevän kokoinen matkapullo. 13.12 Essenceltä I 💜 extreme volume mascara. Osa essencen ripsareista on ollu tosi hyviä, pari tosi huonoakin on kyllä joukkoon mahtunut. Kokeiluun kunhan avattujen läjä käytetty. L´Occitanen Dry skin foot cream kan